Vuoden 2025 Venny tunnustuspalkinto kansanedustaja Sari Sarkomaalle rohkeasta, uutta luovasta ja tuloksellisesta toiminnasta hoitotyön kehittämiseksi

21.11.2025

Venny - palkinto hoitotyön tutkimuksen, koulutuksen ja korkeatasoisen hoitotyön vahvalle yhteiskunnalliselle vaikuttajalle.

Sairaanhoitajien koulutussäätiö on myöntänyt vuoden 2025 Vuoden Venny -tunnustuspalkinnon (5000 €) kansanedustaja, terveydenhuollon maisteri Sari Sarkomaalle. Kansanedustaja Sari Sarkomaa on vuosien ajan tehnyt aktiivista ja laajaa yhteistyötä hoitotyön tutkimuksen, koulutuksen ja korkeatasoisen hoitotyön kehittämiseksi. Sarkomaan aloitteellisuus ja vaikuttamistyö erityisesti hoitotyön tutkimusrahoituksen, koulutuksen kehittämisen ja tulevaisuuden osaamisen vahvistamisen osalta on ollut näkyvää ja tuloksellista sekä Sairaanhoitajien koulutussäätiön perustehtävän mukaista.

Sarkomaa on toiminut keskeisessä roolissa muun muassa hoitotieteen tutkimuksen rahoituksen varmistamisessa ja vakiinnuttamisessa valtion budjetissa. Tämän ansiosta hoitotyön tutkimus ja näyttöön perustuva hoitotyö ovat nousseet vahvemmin esiin myös yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa.

  • ”Tarvitsemme edelleen lisää toimia näyttöön perustuvan hoitotyön edistämiseksi sekä ratkaisemaan sote-alan monimutkaisia ongelmia ja edistämään hoidon vaikuttavuutta. Pidän hoitotieteellistä tutkimusta ja näyttöön perustuvan hoitotyön kehittämistä keskeisenä hoitotyön käytäntöjen parantamisessa, kustannusvaikuttavuuden lisäämisessä, hoidon tasalaatuisuuden kehittämisessä ja koko hoitoketjun kehittämisessä” sanoo kansanedustaja Sari Sarkomaa. 

Sari Sarkomaan vaikuttamistyö hoitotyön laaturekistereiden kehittämiseen ja sairaanhoitajien kliiniseen erikoistumiskoulutuksen uudelleen aloittamiseen on ollut tämän hallituskauden aikana merkittävä.

  • ”Iloitsen sairaanhoitajien erikoistumiskoulutuksen 500 000 euron starttirahan saamisesta aloitteestani kuluvan vuoden valtion talousarvioon.    Hankkeet ovat käynnistyneet elo-syyskuussa. Sairaanhoitajien kliinisen erikoiskoistukisvaihtoehtojen kehittämistä on jatkettava hoitotyön laadun sekä alan pito- ja vetovoiman vahvistamiseksi. Jatkan vaikuttamistyötä asian vauhdittamiseksi. Korkeatasoinen hoitotyö ja koulutettu hoitohenkilöstö ovat terveydenhuolto kulmakiviä” toteaa Sarkomaa.

Sairaanhoitajien koulutussäätiö palkitsee Vuoden 2025 Venny tunnustuksella kansanedustaja Sari Sarkomaan systemaattisesta ja pitkäjänteisestä vaikuttamistyöstä, joka tukee laadukkaampaa, vaikuttavampaa ja vetovoimaisempaa hoitotyötä koko Suomessa.

Vuoden Venny -tunnustus jaetaan vuosittain sairaanhoitajakoulutuksen uranuurtajan Venny Snellmanin syntymäpäivänä 21. marraskuuta.

Sari Sarkomaa (pressikuva www.sarisarkomaa.fi)